Kalenterivuoden ensimmäinen kotiottelu

26.1.2018

PS Villan vuoden 2018 ensimmäisessä kotiottelussaan FC Rauman tulevana lauantaina. Futsal Ykkösessä vuosia pelanneet joukkueet tuntevat toisensa kuin ne kuuluisat omat taskut. Molemmilla joukkueilla on tiedossa toistensa vahvuudet, sekä heikkoudet, joihin pyritään varmasti iskemään.

PS Villa on pelannut alkavan vuoden nimiin pari vierasottelua, molemmat ovat päättyneet tasalukemiin 3-3. Pisteet tasattiin ensin Loiskeen vieraana ja edellisenä viikonloppuna sopuisa tasapeli oli tuomisina Seinäjoelta. Molemmissa otteluissa maalipaikkoja voitto-osumien iskemiseen riitti yllin kyllin. Kliinisyys maalintekopaikoissa on ollut pitkin kautta suurin ongelma PS Villalle. Maalintekoa lähdetään petraamaan tulevana lauantaina. Mielenkiintoisen lisän PS Villan vahvuuteen tuo reilun parin kuukauden huoltotauolta paluun parketeille tekevä Sauli ”Duracell” Jääskeläinen.

FC Rauma on PS Villan tavoin pelannut vuoden vaihteen jälkeen pari ottelua. Kotiottelussa vuoden vaihteen jälkeen raumalaiset niistivät pisteet vierailulle saapuneilta seinäjokelaisilta selkein 8-3 lukemin. Viime viikonloppuna FC Rauma taisteli tasapelin sarjan kärkijoukkueisiin lukeutuvalta JoSePa:lta, joten peli kovassa iskussa raumalaiset saapuvat Hyvinkäälle. Tutut nimet Niila Asunmaan (9+8) ja Jonne Forsströmin (10+3) johdolla keikkuvat FC Rauman kauden tehokkaimpina pistenikkareina.

Ottelu alkaa totutusti klo 13:00 Martinhallissa. Tervetuloa kannustamaan PS Villa vuoden 2018 ensimmäiseen voittoon.